sunnuntai 31. elokuuta 2014

Paatti riisuttuna vailla pressua


Vene riisuttu ylimääräisistä härpäkkeistä ja odottaa pressua päälle... parin viikon päästä jatkuu.. 

Nimikin on jo päätetty... jatkossa vene kulkee nimellä "Retro".

Retro-vene


Kesälomalla rupesi pikkusen vituttamaan veneen puute. Kelit oli kuumemmat kuin Somaliassa konsanaan ja vieressä on yksi Suomen suurimpiin kuuluvista järvistä joka mahdollistaa vesillä liikkumisen aina Lahdesta Jyväskylään ja Heinolaan mutta millä liikut... uimalla vai ?

Loman alussa jo kävin katsomassa yhtä mini-busteria ja oisin varmaan ostanutkin sen mutta isäntä ei suostunut tinkimään viittäkymppiä, niin aattelin että pidä sitten paattisi... kukaan hullu maksa 700 egeä pelkästä peltiveneestä ilman moottoria, joka kuitenkin olisi vaatinut restaurointia.

Loman lopussa sitten bongasin Tori.fi:stä Lohi 431:en. Paatti oli Porvoon liepeillä ja käväisin sitä yksi ilta katsomassakin. Ei oikein iskenyt ensi katsomalla.... pappa-mallin Lohi, kusen vihreä sisäväri ja pulpetti kuin Valmetin ohjaamo. Vene oli myyjän appiukon vene ja appiukon lähdettyä yläkerran vesille, vene oli seisonut tallin vintillä viimeiset viisi vuotta ja kuitenkin 40 vuoden iästään huolimatta oli pirun siistissä ja kolhuttomassa kunnossa. Sanoin myyjälle nukkuvani yön yli ja palaavani viikonloppuna asiaan.
Viikonloppuna sitten mietin että perkele... paatti oli siistissä kunnossa ja jos kusen vihreä väri häiritsee, niin vedän valkoisen Unican päälle ruiskulla... sillähän siitä pääsee. Soittelin myyjälle ja teimme kaupat saman tien ja kerroin hakevani veneen parin-kolmen viikon sisällä kun pääsen loman jälkeisistä röistä eroon.

Perjantaina sitten roudasin paatin mökille ja tutustuminen uuteen leluun alkoi saman tien lauantai aamuna. Ei siinä kauaa tarvinnut ympärillä pyöriä kun totuin siihen kusen vihreään tai oikeammin päivän valossa vauvan paskan väriin ja traktori pulpettiin :) Vene on kuitenkin niin siisti että olisi hullun hommaa ruveta heilumaan maaliruiskun kanssa ja toisaalta väri ja pulpetti on niin retroa että on itse asiassa "tyylikkään" näköinen... eipähän tule toista samanlaista vastaan :)

Ensi töikseni nakkasin vanhan peltisen bensatankin varastoon, irroittelin vanhat kiinnitysköydet veneestä ja nakkasi vanhat paskaset fenderit roskiin. Minkähän vuoksi noilla vanhan liiton miehillä on tapana käyttää muovista pyykkinarua kiinnitysköysinä, vaikka kunnon veneköydetkään ei nyt hunajaa maksa ja ovat pirun paljon mukavempia käyttää ??.

Sitten oli vuorossa kone. Kone oli kopan alta kuin uusi huolimatta siitä että venettä oli käytetty merellä... ruostetta ei ole missään eli hyvin hoidettu ainakin siltä osin. Ulkopuolella oli joissakin vivuissa ja pulteissa ruostetta ja toki rigissä oli leväjälkiä, mutta yleisilme oli hyvä. Olin ostanut aikaisemmin viikolla Biltemasta muovisen 24L bensatankin ja leikkasin vanhasta tankista bensaletkun ja siirsin uuteen. Bensaletkusta kyllä näki että eipä ole ollut käyttöä vähään aikaan... oli kovettunut niin että pumppukumia sai painaa kaksin käsin että sai vähän bensaa virtaamaan.

Olin varautunut siihen että kone ei lähde käymään ja mahdollisesti ainakin kaasari pitää avata ja puhdistaa, mutta Mariner yllätti iloisesti... kuudennella vedolla käymään ja kävi heti tasaisesti ??? pakko myöntää että kyllä japsit venemoottorin osaa rakentaa :) Koska käytössä ei ollut vesiastiaa, käytin konetta vain kahdesti vajaan minuutin ja toisella kerralla lähti kerrasta käymään ja ilman ryyppyä... eli kone tuntuisi olevan ihan jees kunnossa. Pitänee vain aloitella keväällä ajot tuossa lähiympäristössä niin ei ole pitkä matka soutaa kotirantaan jos tulee jotain ongelman poikasta.

Kaiken kaikkiaan paatti ja ennen kaikkea tuo kone vastasi odotuksia. Vene on erittäin tilava ja laajalla tasaisella pohjalla on reilusti tilaa ja hyvä kävellä. Pulpetin molemmin puolin on kanssa hyvin tilaa ja kulku onnistuu hyvin ilman että joutuu pujottelemaan.
Nyt sitten ei muuta kuin pientä tuunausta... vähän kaiteita reunoille että saa pari vapatelinettä kiinni, jonkinmoinen tuulilasin tapainen pitäisi kehitellä, akku pitänee laittaa että saa ajovalot, työvalon ja navigointi elektroniikan toimimaan ja sen semmoista. Jonkinmoinen lukittava säilytyslaatikko myös pitänee kehitellä että saa istuinsuojat yms. suojaan. Tuulilasi lienee hankalin rakentaa johtuen tuosta pienestä pulpetista, mutta annetaan asian nyt vähän hautua, niin eiköhän siihenkin löydy hyväksyttävä ratkaisu. Kaasuvaijeri on myös uusittava, mutta löytyy kuulemma hyllystä paikallisesta veneliikkeestä. Ai niin... ja pulloteline on kanssa hommattava :)

Kaiken kaikkiaan hintansa väärti hankinta.

torstai 28. elokuuta 2014

Pieni tauko kiireisiin...

Paljon ei ole loman jälkeen ehtinyt päivitellä... pirunmoinen kiire röissä ja kun on ollut röissä niin eipä sitä paljon jutun tynkää edes tule. Tänään tuli kuitenkin yksi urakka valmiiksi ja huomenna otetaan lungisti ja valmistaudutaan viikonlopun viettoon.

Ohjelmassa on pari viikkoa sitten ostetun pulpettiveneen nouto Porvoon liepeiltä ja mökille kuljetus perjantaina ja lauantaina pitänee käydä vähän rannassa testaamassa saako mottia vedettyä käymään. Vene on seisonut tallin ylisillä viimeiset viisi vuotta, joten hirveästi en pistä toivoa koeajo lenkkiin, mutta jos saan sen pihassa käyntiin niin sitten tehdään testiajo Majakkapaviljongille.

Vene on sisäpuolelta sellainen "kusenvihreä" ja tarkoitus olisi maalata se  uudelleen sisäpuolelta ja viikonloppuna on tarkoitus purkaa veneestä kaikki sisäpuolen hilut pois, pestä se molemmin puolin ja mahdollisesti aloittaa sisäpuolen pintojen hiominen ja katsella vähän mitä muutoksia tarvitsee tehdä että paatista saisi omaan makuun sopivan. Jos syyskelit pysyy näinkin lämpimänä niin voipi olla että vedän uuden värin päälle jo tässä syksyn aikana, niin on sitten sekin pois alta.

Koneelle pitänee kanssa varmaan tehdä jotain... tai ainakin luulen että kun on seisonut käyttämättömänä noin kauan niin jotain tiivisteitä tai kalvoja on kuivunut... tiedä vielä mitä mutta varmaan ainakin kaasarin avaus ja öljyjen vaihto...

Eipä muuten ole kallista puuhaa auton + trailerin vuokraus... paketti 160 egee / 2 vrk. sisältäen vapaat kilometrit ja vakuutukset... www.stadinkunkku.fi

Siinäpä lyhyesti viikon touhuja... plus että pitkästä aikaa ainakin lauantaina meinaan ottaa kaljaa kunnolla...  :)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pari juttuu taas ärsyttää...


Pirunmoinen kiire ja Gigantista ei saanut ostettua paria konetta firman piikkiin... osto-oikeus vain muutamalla ihmisellä ja niiden nimiä ei kerrota. Vaalit lähestyy... lähes jokainen puolue paasaa tiedotusvälineissä antavansa maallista hyvää nimenomaan pienituloisille, lapsiperheille ja vanhuksille... niin vanha virsi että oksettaa... ja vaalien jälkeen paasaus loppuu kuin seinään. Rosson kanapastasta löytyi vain kolme kananpalaa ja kahvi ei kuulu ruuan hintaan.... oli vielä pari muutakin juttua mutta unohdin jo ~:/

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Mökkeilyä...


Mökki viikonloppu... rauhallista on... vähän Vääksyssä hengailua ja kalastelua. Saalis olematon... eilen illalla pikku abborre. Majakalla käytiin syömässä ja tuliaisina ampparin pistos ranteeseen josta onneksi selvittiin pienellä kutinalla.

perjantai 8. elokuuta 2014

Skatta by night


... kivan näköinen.. mutta terdellä tosi vähän jengiä ja silti olut jono veti niin hitaasti että luovutin hyvissä ajoin...

Eka ryöviikko...


... loman jälkeen takana... lonkero jäillä maistuu :)

Ampiaisansa


... rupesi toissa iltana noi ampiaiset vähän turhan röyhkeiksi... tehtiin siitä hommasta saman tien loppu :)

torstai 7. elokuuta 2014

Yksi ikuisuusprojekti "done"


Eilen tuli sitten hoidettua yksi pitkäaikaisprojekti eli hommattua uusi asekaappi torrakoille. Hinta ei ollut paha... 135 egee ja suoraa säästöä tuli 65 egee kun en ostanut samaa kaappia alkuvuodesta :)

Kokonaan oma hommansa oli sitten tilan raivaus kaapille ja sen kantaminen yksin portaat alas paikalleen... mutta pikku hiljaa tähän lämpöönkin tottunut niin että jaksaa tehdä jotain fyysistä... :)

Hienosti pelaa ja toi numerolukko systeemi on hyvä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Lomat lepo...

Mökiltä palattu lauantaina... eilen elpymispäivä ja tänään röihin... ja lupaa vielä kaupan päälle helkutinmoista helleviikkoa...