maanantai 27. marraskuuta 2017

Perinteinen Tukholman risteily


Emäntä on varannut säännöllisen epäsäännöllisesti eli about noin kerran parissa vuodessa pikku tripin Tukholmaan ja viime viikonloppuna oli tälläinen ohjelmassa. Perjantaina illan suussa oli lähtö ja paluu sunnuntaina aamupäivällä, eli kaksi yötä laivalla. Vaikken nyt ihan suurin risteilyjen ystävä olekaan niin kieltämättä piristi pitkästä aikaa tätä harmaata syksyä... varsinkin kun Tukholmassa ei edes satanut, vaan ilma oli kaikin puolin siedettävä... ottaen huomioon vuodenajan.

Ihan hirveästi ei tällä reissulla jaksettu baila-bailata... ekana iltana ehkä yhtteen-kahteen ja kuten kuvasta näkyy... päiväkävely Tukholmassa ja pari punaviiniä kaatoi emännän toisena iltana petiin jo ennen kahtatoista :D
Vähän kyllä pidettiin iltaa viettäessä sekin mielessä että aamulla on pakko herätä aamiaiselle ajoissa että saa rauhassa nauttia kunnon aamiaisen ja juoda aamukahvit ilman että joku tulee hätistelemään pois.

Muutenhan tuo laivatouhu näyti ihan normilta... osa ihmisistä aikalailla kuuppa sekaisin tai muuten vaan naama ruvella ja osa oli selkeästi viettämässä laatuaikaa kuten mekin. Ruoka ja palvelut olivat hyvällä tasolla mutta pieni miinus #Siljaline :lle tulee siitä että kun menit tanssimaan, paukut häipyivät lähes saman tie pöydästä.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Länsimetron koeajo...

Tänään se sitten aloitti liikenteen... 5.09 oli startti mutta siihen ei kyennyt. 

Ehdin Matinkylään vasta kuuden pintaan ja ensimmäinen kuulutus jonka starttioluen jälkeen kuulin oli että metro liikennöi epäsäännöllisin vuorovälein :D 

Jengiä oli aivan sumeesti laiturilla mutta nippa nappa kaikki mahtui ja laului raikui matkalla... teekkarit vähän piristi tunnelmaa.

Nyt kevyt pitstop Tapiolassa ja sen jälkeen taas asema kerralla eteenpäin. Vaikka olen kaikilla asemilla ollut töissä,  ihan kiva nähdä nämä asemat valmiina... Esim. siitä mihin liukuportaat johtaa ei mulla ollut mitään hajua kun rakennusaikana käytettiin pelkkiä hisseja... ja pakon edessä poistumisportaita.

Päätän metroraporttini tähän.

Ps. KV toimii moitteettomasti mutta Koneella näytti olevan vähän kiireitä Urheilupuistossa :D