Joulut, Uudet Vuodet ja vuoden alku lähtenyt niin vauhdilla liikkeelle ettei taas ole ajan kulumista pahemmin huomannut. Miten perkele sitä onkin niin kiire ettei tännekään muka ehdi kirjoitella. No nyt on aikaa... emäntä lähti kavereidensa kanssa "syömään" eli radalle :) joten pitäähän sitä poikamiesilta käyttää ihan kunnolla netissä lärväämällä :)
Illalla käytiin pojan kanssa leffassa katsomassa uusi Stars Wars ja samalla ostettiin syntymäpäivä lahjaksi uusi lätkämaila. Raukka höntsäily jo pari vuotta liian lyhyellä stagalla ja sanoi että tulee selkä pirun kipeeksi kun joutuu kumarassa kikkaileen... Samalla juteltiin lukion linjoista ja mihin katsis mennä... tuntuu sillä aika selvät sävelet olevan vaikeissa valinnoissa. Arpoo tällä hetkellä urheilulinjan ja yrityslinjan välillä mutta taitaa kallistua urheilulinjaan. Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja peruskoulun jälkeen että tuntuu ihan ahdistavalta kuunnella vierestä enkä kyllä loppupeleissä osannut antaa paljon muuta neuvoa kuin päättää niin kuin nyt oikealta tuntuu..
Taisi olla ensimmäinen joulu jota meillä vietettiin uuden yhteisen perinteen mukaisesti. Tehtiin excelillä eksatti hankintalista vermeineen ja minä kävin ostamassa jo etukäteen 6,5 kg kinkun pari viikkoa ennen joulua kun kinkun hinnat oli vielä järkevät. Kinkun koko on on tässä parin vuoden joulujen aikana kasvanut hitaasti mutta varmasti, mutta eiköhn se tuossa 6-7 kilossa ala olemaan kohdillaan... syötävää riitti ja kaikki meni. Poika puoli on vissiin kärsinyt koko lapsuutensa liian pienistä kinkuista kun kävi taas hakemassa kunnon siivut poikamies boxiin... hyvä kun maistuuu.
Pidin aaton aaton vapaana niin oli suht mukava käydä tekemässä jouluruoka ostokset ja Alkosta normaalut ruokajuomat...sai suht rauhassa touhuilla.
Joulu vietettiin appiukko 2.0 ja lapsipuolien kanssa ja tapanin päivänä oli sitten kaikki lapset syömässä meillä... mukavaa touhua ja kiva että yhtenä päivänä vuodesta on mukava hälinä ympärillä ja soffapaikat viety... eli isäntä makaa lattialla.
Uutena Vuotena käytiin Helsingin keskustassa katsomassa Suomen 100-vuotis juhlavuoden juhlia... perkeleesti porukkaa mutta hyvät esitykset mitä niitä nyt nähtiin ja mahtava ilotulitus. Porukan määrä oli kyllä aivan uskomaton.... kuulemma lähemmäksi 100 tuhatta ihmistä kävi poikkeamassa keskustassa.
Emännälle vuoden alun mukavin hetki taisi olla kun syksyllä tilattu uusi kauppakassi saapuikin vain tammikuun alussa vain muutaman päivän myöhässä. Kyllä oli hymy leveä kun liikuntarajoitteisuus häipyi :)
hauska pikku kinneri... riittävän tilava terveisten kuljetukseen ja kahden hengen liikkumiseen ja vie vähän bensaa... ihan tulee viherpiipertäjä olo kun tuolla ajelee :))
Siinäpä sitä päivitystä pitkästä aikaa... päätän raporttini tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti