sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Mökki talviteloille

Se on sitten viimeinen mökkiviikonloppu tälle vuodelle. Ei oli ohjelmassa veneen nosto ja tänään sitten peittely ja loppu hommat. Pikkuisen sattui kylmän oloinen viikonloppu näihin hommiin,  mutta  vaatetta päälle niin hyvin pärjää.
Eilen paattia Vääksyyn ajaessa huomasin että ei kovin kummoista aallokkoa tarvi niin rupeaa tuollaisen pikku veneen ajaminen olemaan ihan työtä.  myötä aallokossa vähän väliä tuli jäi pakoputki veden päälle ja pirunmoinen meteli päällä heti ja tilanne ei parane ellet vedä vauhtia nollaan. Lisäksi maisema oli lehtien pudottua puista muuttunut niin paljon että valitsin "väärän" aukon taivaanrannasta navigointiin. Onneksi noin pari sataa metriä ennen kivikkoa huomasin vaahtopäät ja oikean kummelin. Onneksi oli vesi niin alhaalla että kivet oli selvästi pinnalla. Vene saatiin kuitenkin kuivin jaloin traileriin ja pudotettua mökin pihaan.  Nyt vielä pressut päälle niin se on siinä.
Aika hiljaista on Vääksyn raitilla kesäloma kauden päätyttyä. Kesällä Pulkkilanharjulta kuuluu melkein päättymätön prätkien pörinä mutta ei kuulu enää eikä kyllä ollut eilen veneitäkään liikenteessä järvellä. Niin se vaan on taas kaikki talven merkit ilmassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti