sunnuntai 23. elokuuta 2015

Viikonlopputuunauksia


Tuossa alkukesästä tuli ajatus vähän muokata olohuoneen järjestystä syssymmällä kun ei ole enää ulkoiluilmoja, mutta eilen sitten iski Teemu Looman ja siirsin veneilyvitriinin uuteen paikkaan ja asensin siihen ledit. Piti olla parin-kolmen tunnin homma mutta menihän siihen sitten loppupeleissä melkein kuusi tuntia.

Keittiön lediasennuksesta oli jäänyt tuota emännän suosikki valoväriä, "pehmeä valkoinen" tai niinkuin minä sanon, kusenkeltaista ledinauhaa ja niistä sitten leikkasin kolmet stripit jotka asentelin hyllyjen alle. Aikamoista nysväystä tuo johtojen juottaminen paskalla kolvilla ledinauhoihin... tinakin jotain paskaa Clas Ohlsonin laatua. Stripeistä sitten johdot takaseinän läpi ja siitä johdot kaapit alareunaan koko kaapin korkuista johdinkourua pitkin. Muuntajaksi laitoin 9-volttisen muuntajan, eli ledit eivät pala ihan kirkkaimmillaan... jos vaikka kestäisivät paremmin ja eipä tuon tarvi niin kirkkaasti palaa... kuitenkin sisustusvalo.

Toinen suuri homma oli sähkön saaminen ko. paikkaan... eli kun pistorasiaa ei ollut available... piti vedellä pakkanen ja jääkaappi ulos että sai sieltä vedettyä jatkoroikan... kohtuu hikistä puuhaa...

Noh... onpahan yksi homma vähemmän tuossa projektissa... seuraavaksi sitten pitäisi tuunata pieni tv-pöytä, jonka sisään saa digiboxit ja DVD-soittimet siten että ovat oven tai luukun takana piilossa. Periaatteessa projektiin on jo katsottu raamit Ikeasta mutta inspiraatiota pitänee vielä odotella hetki :)

Tänään olisi sitten vielä junnulla fudispeli Espoossa... jos menisi tänään sitten ottamaan vähän brunaa katsomoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti