Vuosi on lähtenyt käyntiin uuden työpaikan tapoihin totuttelemalla ja tutustumalla julkisilla matkustamisen käytäntöihin.
Hienoa olla taas työpaikassa jossa asiat toimii ja hommilla on jokin järjestys ja tarkoitus. Tekniikan käyttöönotto on mennyt töiden ohessa melkein vasemmalla kädellä kun on toimiva helpdesk ja ensimmäiset koulutuksetkin firman järjestelmiin on jo ollut. Helpottaa kyllä kaikkea, kun ymmärtää esim. atk-arkkitehtuurin ja voi kysellä asiat joita ei tiedä.
Edellinen duunipaikka, johon jouduin yrityskaupan myötä viime vuoden alussa, oli kyllä klassinen esimerkki huonosti hoidetusta integroinnista, toimimattomasta organisaatiosta ja yritysjohdosta. Meidät uusina työntekijöinä nakattiin peräkäytävään ja kehoitettiin raivaamaan nk. romuhuoneista itselle työhuoneet. Pomoa en tainnut nähdä vajaan vuoden aikana kuin kolme kertaa, puhumattakaan että olisi käynyt kysymässä että miten menee. Sai kyllä olla toisaalta ihan rauhassa... parhaimmillaan kun laitoin puolentoista tonnin matkalaskun palkkahallintoon, niin aattelin että eiköhän joku ainakin nyt tule kyselemään, että mitäs sinä täällä puuhailet, mutta eipä tullut :) ja kaveri taisi olla parhaimmillaan neljä päivää pois officelta eikä kukaan kysellyt perään.Että semmosia laatuduuneja.
Bussilla töihin meneminen on kanssa pienelle immeiselle ihmeellistä uutta kun ei ole tainnut ikinä olla mahdollista käydä vakituisesti julkisilla töissä. Onhan sitä toki silloin tälllöin tullut mentyä kun on ollut viihdeilta tiedossa, mutta että 3-4 päivänä viikossa :) Noh... ei se tuokaan ilo kauaa kestää, mutta mukavaa vaihtelua... saapi istua rauhassa työmatkan, kuunnella radiota ja selailla kännykällä uutisia... ja paluumatkalla ottaa pienet tirsat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti