Sunnuntaiaamu ja kello vähän yli kuusi. Heräsin sitten tuntia aikaisemmin kuin piti. Tänään on taas fudisturnauksen lähtöpaikalle roudaus ja olin laittanut kellon soimaan vähän vajaa seiskalta, mutta heräsin itsekseni vähän ennen kuutta ja luulin etten ollut herännyt kellon soittoon %&&/. Vasta kun olin laittanut kahvit valumaan, rupesin laskemaan milloin pitää lähteä jos meinaa olla puoli yhdeksältä hoodeilla.
Viikonloppu mennyt sanoisinko erittäin mielenkiintoisissa merkeissä koiran hoidossa. Ensimmäinen kerta kun meillä on yhtä aikaa hoidossa sekä Taijan tyttären koira että minun ex-koira. Taijan tyttären koira on vajaan vuoden ikäinen australian paimenkoira ja omani on reilu kymmenvuotias lapinkoira vanhus... kärttyinen vanha ukko kuten tyttäreni asiaa kuvaa.
Onneksi perjantaina kun hain Ronin ja ja Oskun, Taija oli firman halloween bileissä, joten sain totuttaa koirat toisiinsa luonnollisella tavalla, eli nokat yhteen ja katsotaan mitä tapahtuu... :)
Osku on jo sen verran kärttynen ettei hirveästi tykkää nuorempien koirien hösäämisestä, mutta pari kertaa kun Nita härdäsi liian lähellä ja Osku vähän ärähti, oppi nuorempi paikkansa laumassa ja alkoi pitää suht kunnioittavaa välimatkaa ohittaessa... lauma haki niin sanotusti arvojärjestyksensä :)
Roni on ollut viikonlopun turnauksessa -00 ikäluokan harrastejoukkueessa paikkaamassa vajausta ja aamut on ollut kohtuullisen aikaisia. Eilen piti olla Järvenpäässä jo puoli kasilta ja tänään tunnin myöhemmin. Eilisen seesteisen aamun lähtötunnelmista voikin lukea aikaisemmasta blogikirjoituksesta... toivottavasti tämä aamu menee paremmin.
Turnaus on mennyt ihan ookoo pojan osalta vaikkei maaleja olekaan tullut. Muutama syöttöpiste kuitenkin tuli eilisistä neljästä pelistä, joista he voittivat yhden. Tietysti muutenkin vähän hankalampaa kun suurimman osan kanssa ei ole pelannut yhdessä.
Vähän rupeaa ilmeisesti olemaan turnausväsymystä. Eilinen päivä meni reilun viiden tunnin yöunilla ja kundi oli kyllä aika ryytynyt kun palasi... ei ollut enää tänään oikein innostunut lähtemään. Onneksi sain passitettua eilen ajoissa petiin niin saa alle reilun kahdeksan tunnin unet.
Koirat ottaa jo ihan lungisti. Äsken kun tulin röökiltä niin vanhenpi makaili matolla ja nuorenpi nuoli nöyrästi sen kuonoa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti