... pukkaa Vääksyn kanavaan...
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Loma ja helteet jatkuu
+30 asteen helteiden ja koiran hoidon jatkuessa on pikku hiljaa päivärutiinitkin muokkautuneet niiden mukaan. Aamupäivällä aamiaisrutiinien jälkeen on käyty ottamassa pari tuntia brunaa ja uittamassa koiraa kylän rannassa ja sen jälkeen sitten jossain vaiheessa käyty Vääksyssä kaupassa ja Majakalla yhdellä ja tultu tekemään safkaa. Ilta on sitten mennyt melkein chillailessa.
Ruokakulttuuri on mennyt yksinkertaiseksi... uusia perunoita ja niiden kanssa sitten jotain... silliä, salaattia, grillistä pari pihviä tai makkaraa... joka tapauksessa aavistuksen tuo helle vie ruokahaluja ja aika kevyellä safkalla on ainakin allekirjoittanut mennyt.
Lauantai-iltana käytiin Manibaarissa lauantai karaokessa... emäntä kuskina ja laulajana ja minä join kolmisen kylmää lonkeroa. Baariin saapui myös hauska vanhempi herrasmies ryhmä, joka oli muutaman päivän pyöräilyreissulla ja herrat tulivat vähän laulelemaan ja suorittamaan tankkausta seuraavaa päivää varten :)
Eilinen meni sitten normaalin päivä rutiinin mukaisesti lukuun ottamatta pientä tuunausta riippukeinun kanssa. Ei ihan saanut mieleistään mutta riittää toistaiseksi... liian kuuma puuhastella enemmän.

perjantai 25. heinäkuuta 2014
Lomapuuhia...
Tämän päivän agendassa oli kylän yhteisen pahasti hylätyn rannan putsausta, auringon ottoa ja koiran veteen opettamista.
Kylän yhteisellä rannalla on vanha, kuitenkin suht tukeva laituri mutta ranta itsessään oli kohtuu siivottomassa kunnossa. Ranta on juuri sen näköinen että ei ole ollut enää vuosikausiin kenenkään aktiivisessa käytössä ja pari päivää sitten tuli ajatus että tehdäänpä siitä itselle "kotiranta", kun mökki on kuitenkin kuivan maan mummon mökki, mutta rantaan ei ole kuin pari-kolme sataa metriä. Ja jos vaikka nyt jossain vaiheessa sais ton venekuumeen jollain pienellä paatilla hoidettua, niin siellä voisi sitten pitää venettä.
Kävin eilen aamutuimaan raivaamassa rantaan vievältä polulta isommat oksat ja risut pois niin että polkua voi kävellä ilman että mahdollisesti märät puun oksat hakkaavat kasvoja.
Tänään sitten raivasin rantaan ajautuneet kaislikot pois ja revin laiturin vieressäkin kasvavat kaislat pois niin että laiturin vieressä on nyt noin kaksi-kolme metriä avointa vettä. Tulevina päivinä on tarkoitus raivata vielä vastaavaasti kulkua aukkoa pidemmälle järvelle niin että saadaan selkeä ajoreitti rantaan. Onneksi ranta ei ole siitä kohtaa hirveän kaislottunut ja homma ei liene ihan hirveä. Ja loopupeleissä jos on, taidan hoitaa homman viikatteella.
Heittelin rannalla oleet puutavarat yhteen kasaan, kaislat toiseen kasaan ja vanhan mökin tiiliä yhteen kasaan ja haravoin hieman rantaviivaa ja pikkuhiljaa ranta rupesi edes pikkuisen näyttämään siltä että on käytössä. Jos kelit jatkuu näin aurinkoisina, niin homma jatkuu lähipäivinä pikkuhiljaa, kunnes on siinä kunnossa että sen kanssa voi elää. Paikka sinänsä on ihan kiva pikku poukama... peruspohjaltaan hiekkainen poukama kallion vieressä. Vielä kun sinne saa vähän elämää, niin ehkä muutamana vuotena aivan rantaan kertynyt ohut mutakin ajautuu pikku hiljaa pois ja hiekkaranta tulee näkyviin.
Koira saatiin kanssa menemään veteen. Ei vapaaehtoisesti mutta "pikkusen" avittamalla... eli kevyt heijaus ja pudotus :). Hyvin tuo osasi uida ja näyttääpä tuolla olevan räpylätassutkin, eli luoja ilmeisesti antanut ainakin työkalut uimiseen. Pari kertaa nakkasin kirppusirkuksen jorpakkoon ja loppu peleissä se sitten rupesi öttiäisten houkuttelemana kahlaamaan rintaa myöden järveen.
Nyt sitten safkan laittoon pikku hiljaa...

torstai 24. heinäkuuta 2014
Hamina-päivä
Pikkusen karkasi eilen hanskasta tuo auringon otto... ensin pari tuntia harjun rannassa ja sen jälkeen kolme tuntia Reimarin terassilla :) ... on kyllä aurinkoisella säällä ihan ykköspaikka... ilta-aurinko paistaa terassille ja Päijännettä näkyy niin pitkälle kuin vanhoilla silmillä näkee. Tossa auringon otossa terdellä on vaan se huono puoli, että helposti menee 4-5 settiä virvokkeita ikäänkuin ohimennen :)
Tänään sitten toisenlainen päivä. Aamupäivällä pitäisi kympin jälkeen startata ensin Vääksyn Rautiaan ostamaan ruoholeikkuri ja siitä sitten kohti Haminaa katsomaan kun RUK:n junnuosasto suorittaa rynkkyjen luovutuksen marssien... eli autoilupäivä aika pitkälti.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Lungia loman viettoa...
Kesiksen toinen puolikas alkanut sitten mökkeillen Asikkalassa. Mökille tultiin maanantaina iltapäivällä ja ainakin toistaiseksi onnistuttu lomaileen suht lungisti isompia hommia vältellen :)
Maanataina Cami toi koiran yöhoitoon ja käytiin vähän opettamassa sitä vesipedoksi. Puoliksi uskalsi tulla veteen mutta uimaan asti ei uskaltanut. Tiistai meni muuten vaan lorviessa... saunomista... kaupoilla käynti... kevyttä tissuttelua jne.
Tänään heräilin sitten puoli kasin pintaan pirteänä... keittelin kaffeet, löin saunaan vedet lämpiämään ja lähdin Vääksyyn tsiikaileen veneitä, paviljonkeja ja kalastustarvikkeita puoli ysin pintaan. Semmoista laaja kattausta hain hinnoista ja tarjonnasta :). Paviljonkeja ei löytynyt... kalastustarvikkeiden hinnoista tuli jonkinmoinen käsitys ja tuskastuttavaa venekuumetta kävin hoitamassa Rautian takapihalla, jossa makaa aivan "ihastuttava" jenkkiläisen jokiveneen raato :) ... niin mun vehje... tosin... hallitus pistää pahasti kampoihin :) ... mutta käännytystyö etenee kohtuu hyvin :)
Vääksyn käynnin jälkeen kävin raivaamassa polun kylän vanhaan rantaan ja sen jälkeen lähdettiin harjun rantaan ottamaan solea ja kastamaan talviturkki... eli täällä sitä nyt meikäläinenkin makailee filtin päällä. Vesi on kyllä pirun lämmintä... testattu jo...
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Pärnun matkasta selvitty...
Pärnun reissusta on pikku hiljaa palauduttu... eli kassit on purettu ja tuomiset korkattu :)
Loppu etelän loma meni ilman sen suurenpia kommelluksia. Keskiviikko iltana tuli virolainen alkoholijuomien myyntiaika tutuksi, kun yritettiin kello kymmenen jälkeen käydä ostamassa paikallisesta kaubmajasta parit iltajuomat. Myynti loppuu kello 10, joten sitten siirryttiin plan B:en ja käytiin Span baarissa ottamassa vielä yhdet.
Torstaiaamuna sitten oltiin pikkusen ennen kymmentä samaisen kaubmajan kassajonossa kärryt "puolillaan" virvokkeita ja nyt sitten ei taas myyty ennen kymmentä :). No, onneksi kello oli jo muutamaa minuuttia vaille, joten odotus ei ollut pitkä. Sinänsä kyllä nuo Viron myyntiajat ovat enemmän omiin tarpeisiin luotuja kuin Suomen. Harvoin nimittäin olen aamulla ennen kymmentä kalja jonossa mutta välillä kyllä illalla myöhemminkin on tehnyt mieli paria kassikaljaa :)
Aamupäivällä lyötiin sitten kamat kasaan ja portista ajettiin ulos tasan kello 11.00, niin kuin pitikin ja matka kohti Tallinnaa alkoi. Satamaan päästiin ilman suurempia koheltamisia, ja siellä käytiin vielä Super Alkosta hommaamassa viimeiset tuliaiset ja syömässä.... ja yhdellä lähtö bissellä.
Himassa oltiin aika tarkkaan seiskalta illalta. Benskun äiti tuli hakeen pojan kotiin ja Roni tietysti lähti messiin, joten ilta saatiin viettää pitkästä aikaa kahdestaan.
Matka meni kaiken kaikkiaan hyvin, ja vastasi pääosin odotuksia. Miinuksena voisi ehkä pitää sitä että majoituksen sijainti ei ihan vastannut sitä mitä kuvittelimme, mutta sen korvasi vapaassa käytössä olevat fillarit joilla ajoi kyllä nopeasti keskustaan. Samoin kelit suosi, mutta ihan niin lämmin ei ollut että talviturkin olisi tohtinut heittää... sen verran vanhemmiten tullut vilukissaksi :)
Plussaa oli että majoitus vastasi sisällöltään sitä mitä pitikin... eli huoneisto oli siisti ja siellä oli ilmastointi. Pyörät olivat erittäin hyvä juttu... niillä oli kiva tutustua kaupunkiin ja liikkuminen oli joustavaa. Syöminen ruokajuomineen oli kohtuu hintaista... kaksi ihmistä söi hyvin helposti alle 20:llä egellä ja muutenkin kahden- kahden ja puolen euron Saku tuopin tuli helposti juotua missä tahansa piti fillarointi tauon :)
Taannoin hankittu järkkäri yllätti myös positiivisesti. Olen aina luullut että iso kokoinen järkkäri on hankala mukana, mutta kamera kulki itse asiassa hienosti selässä mukana paikkaan kuin paikkaan ja kuvat ovat kyllä ihan eri luokkaa kuin kännykällä napatut.
Loppupeleissä, oishan tuolla viihtynyt vaikka viikon, mutta valitettavasti aika oli nyt se mikä se oli, mutta ensi vuonna sitten uudestaan.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Normi tiistai
Eilinen päivä meni pitkälti pyöräilessä. Päivällä kun oli heräilty, otettiin fillarit ja rantabaarin kautta kierrokselle. Hetki käytiin istumassa Jahtklubilla ja muistelemassa menneitä ja sen jälkeen pyöräiltiin keskustaan syömään. Sieltä sitten pikkuhiljaa kaupan kautta kotiin ja pienet torkut.Illalla myöhemmin pyöräiltiin vielä rannalle mutta sen verran oli viileätä että päätettiin ajella toisille vielä paikalliseen ja sen jälkeen sitten majoitukseen.
Kuvia on tullut napsittua uudella kameralla ihan kohtuullisesti.. eilen katselin että reilut tuhat fotoa olisi otettuna, mutta en nyt ihan sata varma ole, luinko oikein noita numeroita. Kamera on kyllä ollut messissä lähes joka paikassa ja yllättävän huomaamattomasti järkkärikin kulkee selässä pyöräilessä. Ainoa pikku probleema tuli maanantai-iltana kun tultiin keskustasta ja satoi, niin piti pyytää baarista muovipussi kameralle että saa kuivana kotiin :)
Tänään olisi tarkoitus viedä pojat Valgerannan seikkailupuistoon vähän kiipeilemään ja jos vaikka itsekin menisi radan läpi... mut kahtotaan nyt. Sen jälkeen oli vähän suunnitelmissa mennä rannalle ja vuokrata lentopalloverkko ja ottaa matsi aikuiset vs. ipanat.

maanantai 14. heinäkuuta 2014
Ensimmäinen ilta Pärnussa
Ensimmäisestä illasta Pärnun maalla selvitty... tosin pienin kommelluksin... turistitouhua :)
Laivamatka meni putkeen. Kun oli saatu auto laivaan, pojat lähti haahuilemaan ympäri paattia ja me Taijan kanssa yhdelle. Yhden starttioluen jälkeen mentin sitten vähän ostoksille... ei mitään isoa, pelikortit, parit tupakat ja vähän matkakarkkia. Sen jälkeen käytiin haukkaamassa vähän ja sitten rupesi jo pikkuhiljaa häämöttämään Tallinna. Laivasta päästiin nopeasti ulos ja sen jälkeen alkoi taas takkuaminen läpi Tallinnan Pärnun tielle. Ulos on yleensä päästy aika hyvin ja ongelmat on ollut satamaan tulossa, mutta nyt Pärnun tie oli remontissa ja pikkusen pyörittiin navin kanssa ympäri kaupunkia ennenkuin sitten eksyttiin taas oikealle tielle...
Automatka meni joutuisasti ja rauhallisesti suht tasaista 90-100 km/h vauhtia ja nyt ei tarvinnut edes pahemmin ohitella. Ensimmäinen muuttuja iski sitten kun olimme ns. "Kohteessa". Kaikista matkapapereista sai käsityksen, että huoneistomme sijaitsee kadulla X talossa numero 3, mutta ko. talo olikin adventti kirkko, ja mikä vielä pahempaa, kiinteistön perällä sijaitsi ränsistynyt purkukunnossa oleva rakennus, joten ensimmäisenä mieleen hiipi ajatus että nyt Soomi poikia kusetettu oikein isolla kädellä. No, tapaaminen oli sovittu viideksi ja meillä oli pari tuntia aikaa ihmetellä asiaa, joten pojat tapasivat kaverinsa ja lähtivät hänen kanssaan skuuttailemaan ja minä Taijan kanssa syömään.
Viideltä sitten soitettiin yhdyshenkilölle että mitä vittua, niin selvisikin että osoite on samalla kadulla talo numero 83 ???... no, mitäs siinä kuin auto käyntiin ja eteenpäin... ja 83:ssa löytyi sitten suomalaiset normit alittava navetan näköinen rakennus :). Ajettiin portista sisään ja tavattiin talon omistava mukavan oloinen emäntä, joka puhui ihan hyvä soome keel. Huoneistomme sijaitsi kiinteistön yläkerrassa ja vastasi netissä olleita kuvia ja oli erittäin siisti ja asiallinen. Emäntä esitteli paikat ja näytti puutarhasta meille varatun grillipaikan sekä fillarit joita sai käyttää vapaasti. Loppupeleissä majoitus vastasi tarpeitamme... siisti ja asiallinen paikka... suojainen kaunis piha istutuksineen, auto turvassa ilkivallalta porttien takana, siisti ja puhtaan oloinen huoneisto kaikkine tarpeineen ja liinavaatteineen.
Ainoa joka aavistuksen vitutti, oli Estrentin toiminta... jotenkin haisi, että annettiin netissä kuva että huoneisto sijaitsee lähellä Pärnun keskustaa, mutta nyt matkaa keskustaan onkin reilu kilometri parin sadan metrin sijaan %#%¤#. Pojille asia on ihan sama... skuuttimatka Roopelle ei pahemmin pidentynyt ja itseasiassa rannalle matka lyheni. Me aikuiset olisimme vaan halunneen käydä kävellen keskustassa, mutta nyt on sitten käytettävä fillaria... mutta, sen kanssa voidaan elää.
Kun olimme kantaneet kamat sisään eikä poikia näkynyt, lähdimme autolla kauppaan. Kaupasta lähtiessä, pojat soittivat ja nappasimme ne matkalla kyytiin. Pojat kävivät pikaisesti tsekkaamassa paikat ja lähtivät taas Roopen kanssa liikenteeseen ja minä ja Taija juotiin parit juomat ja jäätiin kotiutumaan paikkaan.
Myöhemmin illalla sitten kun pojat olivat palanneet, lähdettiin porukalla pyörillä poikia ruokkimaan. Pojat vei meidät erittäin hyvään pizzapaikkaan... ainoa vaan että odotusaika oli pitkä. No... pitsat tuli ja pojat veti ne vauhdilla napaan ja lähtivät sitten etukäteen jo majoitukseen. Meidän piti Taijan kanssa käydä vielä yhdellä jossain, mutta kun olimme lähdössä, huomasimme, että lukko jolla olimme vetäneet molemmat pyörät kiinni, ei auennutkaan avaimella joka lukossa oli ollut !!
No, mitään työkaluja ei ollut, millä vaijerin olisi saanut auki, joten taksi alle ja majapaikkaan ihmettelemään löytyisikö sieltä apuja. Onneksi emäntä oli hereillä, joten hän antoi meille nipun avaimia mukaan ja sivuleikkurit... joilla tosin ei olisi tehnyt mitään. Onneksi matka jatkui samalla taksilla... taksissa ollessani rupesin kaivelemaan kännyä ja hups... eipä ollutkaan taskussa... oli tippunut taksin penkin väliin :)
No, päästiin takaisin pyörien luokse ja toinen avain nipusta sopi lukkoon, joten matka jatkui seuraavaan baariin vielä loppukaljalle ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan Argentiina-Saksa finaali matsin toista puoliaikaa... ja niksammin sen mestaruuden sitten veivät :( emäntä veikkasi taas duuni veikkauksessa nappiin... varmaan kuulen jonkin aikaa...

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Kohti Pärnua..
Edesmenneen J.Leskisen sanoin... Eesti Eesti kaipaan sinne perkeleesti... eli tänään lähdettiin kohti etelä-Helsinkiä... muutamaksi päiväksi Pärnuun. Seurueena emäntä + Roni + Bensku. Timo on kanssa tulossa Jarnan kanssa Jahtklubille maanantain pintaan ja poikien yksi kaveri on myös siellä, eli kaikille pitäisi riittää touhua.
Kohta paattiin, joten päätän raporttini tähän.
torstai 10. heinäkuuta 2014
Hesa Cup, Day 4
Tänään tuli sitten noutaja. LPS-JäPS 1-0. Vastustaja pääsi läpiajoon ja eikö juniori perhana ehtiny kärjestä maalille liukutaklaukseen ja pilkusta sitten voittomaali. Muuten oli suht tasaine peli ja olisi varmaan mennyt rankuille... tosin, aavistuksen ehkä LPS hallitsi palloa enemmän. Nyt sitten Hesa Cup pelattu ja rantapallot voi kaivaa esiin.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Hesa Cup, Day 3
Tänään voitettiin KylF Barca 6-0 mutta GrlFK otti pojista 1-0 voiton ja voitti samalla lohkon puhtaalla pelillä ja JäPS jäi kakkoseksi. Mutta pelit jatkuu huomenna ainakin yhdellä pelillä.
Puutarhahommia
Pikkusen jäänyt tuo kesäkukkien hommaaminen myöhäiseksi, mutta eilen kun oli sopivasti aikaa, niin käytiin sitten Plantagenissa hakemassa parit rododendumit sisään ja ulos. Istutus kävi sitten nopeesti... lehtiä ja kuoriketta pöntön pohjalle, kukka paikalleen ja kuoriketta vielä alkuperäisen ruukun ympärille ja homma oli valmis ja siistin näköistä tuli.
Samalla käytiin tsiikamassa puutavaraliikkeessa vähän rimoja mistä rakentaa uusi näkösuoja tuohon terassin eteen. Oikeat rimat löytyivät, joten sieltä pitää tässä joku päivä hakee rimat ja naputella näkösuoja kasaan.
Sen jälkeen käytiin vielä Alkossa hakemassa vähän "kesäkuva-kilpailu" tarvikkeita ja sitten tultiin himaan istuttamaan kukat ja tekemään lohisoppa.
Illalla käytiin vielä katsomassa Ronin iltapeli ja myöhäisilta menikin katsoessa järkyttävää välierä teurastusta Brasilia-Saksa, joka päättyi 7-1. Ei ollut hauskaa katseltava, paitsi Taija mielestä, joka on duunissa veikannut Saksaa maailmanmestariksi. Taitaa napsahtaa veikkaus kohdilleen :).

tiistai 8. heinäkuuta 2014
Hesa Cup, Day 2
Iltapeli... tänään kaatui ToTe 11-0. Maalitili ei karttunut vaikka pari aika hyvää läpiajoa ja syöttöä saikin... vähän viimeistely tökki :) . Huomenna pelit jatkuvat Käpylässä ja kahdella pelillä ja jos jompi kumpi voitetaan niin jatkossa ollaan...
Kukkien hoito-ohje
Haettiin parit rodorendumit Plantagenista... täytyy laittaa hoito-ohje jos vaikka saisi pidettyä hengissä...
Jatkoa muotiblogiin
Vanhoista farkuista joista oli polvet revennyt tehtiin vanhan liiton kesäshortsit... reiät perseessä, kangasvyö ja Suunto Black Vector ranteessa viimeistelee kesämiehen huolettoman terassi tyylin :)
Pienellä fillarilenkillä pitkästä aikaa..
Pikku pyörälenkki pitkästä aikaa... alunperin piti mennä vaan Malminmäen kaupalle jätskille tosta Keskuspuiston läpi mutta loppupelissä matkaa tuli kolmessa vartissa 10 kilometriä. Alussa kyllä kunnolla röökatut keuhkot ja pohkeet huusi hoosiannaa, muta pikkuhiljaa sitten helpotti. Mukava polkea tuolla metsässä... matkaa sai taittaa välillä auringossa ja välillä mukavan viileässä varjossa. Sorsa poikue oli jo hereillä, mutta muuten oli aika hiljaista :)
Hesa Cup, Day 1
Pelit alkoivat ja ekan päivän pelit voitettiin. HJK hävisi 2-0 ja LPS 3-0 ja LPS pelistä junnu sai kartutettua jo ekana päivänä maalisaldoakin yhdellä maalilla. Ihan hyvä... voi olla jatkossa maalit tiukassa tuolla vuotta vanhempien topparien välissä.
Kentän laidalla oli pitkästä aikaa mukava katsella noiden pikkujätkien pelejä... ihan muidenkin kuin oman joukkueen. Rupeavat olemaan jo siinä iässä että aika painavia sanoja kuuluu välillä kaksinkamppailuissa :) ...
Lomakelit on kyllä mahtavat kun vertaa viikon takaiseen tai aikaisenpaan... ihan uskomaton muutos, mutta ehkä nyt en valita kauheesti kuumuutta... onneksi noi pelit pelataan luonnonnurmi kentillä eikä keinonurmella joka varmaan kaksi kertaa kuumempi.
Muuten eka lomapäivä meni aika lunkisti. Poika lähti vielä iltapäivällä junalla Espoosta Jäkeen kaverinsa luokse, ensimmäistä kertaa pitkä matka :) ja emännän kanssa hyödynnettiin sitten vapaa ilta käymällä tutustumassa niihin kahteen viimeiseen terassiin, joilla ei ole vielä tullut käytyä :)
Tänään onkin sitten iltapeli. Sitä ennen oli vähän suunnitelmissa käydä hakemassa kesäkukkia terdelle... ovat tänä vuonna vähän myöhässä :)

lauantai 5. heinäkuuta 2014
LOMA...LOMA...LOMA...LOMA...LOMA...LOMA...
Niinkuin ilmoista ja sääennusteista voi päätellä, eilen alkoi kauan kaivattu LOMA :D ... ja enpä muista, milloin viimeksi olen pitänyt lomaa neljä viikkoa putkeen... varmaan joskus 90-luvulla, viime vuosituhannella. No, varmaan muutaman duunijutun joutuu hoitamaan mutta pikkujutut ei haittaa, kunhan voi pysyä pois kustannuspaikalta. Vaikkei eilen nyt varsinaisesti mitään isoa lomariemua iskenyt päälle, niin aurinkoinen ja lämmin sää pitkästä aikaa teki kyllä ihan hyvän fiiliksen kun lähdin duunista. Toivottavasti ne kauan odotetut helteet nyt sitten vihdoin tulevat.
Ensimmäiset kaksi viikkoa mukana on Roni ja viimeiset pari viikkoa on sitten tarkoitus viettää emännän kanssa. Ensi viikolla ohjelmassa on Hesacup lauantaihin saakka, ja sen jälkeen sunnuntaina sitten lähdetään muutamaksi päiväksi Pärnuun koko porukka vahvistettuna Ronin kaverilla. Sattui vielä niin hyvin että Ronin koulukaveri, jonka vanhemmilla on mökki Pärnussa, sattuvat olemaan samaan aikaan mestoilla ja asuvat vielä reilun puiolen kilometrin päässä majoituksestamme, joten luulen että pojilla riittää touhua siellä, mikäli vain ilmat pysyvät niin yvinä, että voivat olla ulkona ja rannalla.
Loput kaksi viikkoa sitten ollaan emännän kanssa enemmän tai vähemmän mökillä ja haahuillaan siellä sun täällä... vähän varmaan riippuen siitä, miten hänen vanhenpansa viihtyvät siellä. Pikkusen oli tarkoitus ottaa mökkiprojeksi jokin kohtuuhintainen paatti, jolla voisi aina silloin tällöin piipahtaa Majakkapaviljongilla, mutta pari muuttujaa tuli tässä viikon aikana, joten ehkä paattipisneksiä pitää vähän himmata, jos vaikka tolle rahanpaskalle tulee tähdellisenpää käyttöä. No, ainakin yhtä paikallista projektia pitänee käydä ihan ajankuluksi tinkimässä :D.
Mikähän perkele siinä on että aina kesällä iskee joku kuume päälle... joko busa tai vene, tai sitten joku muu saakelin turha lätkytin... ihan kuin ei olisi muutenkin tuunaamista...

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Muotiblogia pukkaa
Ruokablogin lisäksi nyt rupeaa pukkamaan ajan hengen mukaisesti myös muotiblogia :) . Emäntä tuossa yksi ilta teki täsmäiskun Sellon rättikauppoihin ja piti sen jälkeen muotinäytöksen... ja tokihan paparazzi uuden kameran kanssa paikalla... no... pakkohan se on myöntää... eihän tuosta nyt oikein Janina Fry:ta saa... tai vaatii ainakin useamman Jallupaukun, mutta eipä taida meikäläinenkään muistuttaa George Clooneyta vaikka vetäisi minkälaiset perseet :P
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)