keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mökille vaihteeksi


Tänään sitten pakattiin invalidi koira ja Jonne autoon ja lähdettiin mökille. Tarkoituksena oli että mökillä oltaisiin perjantaihin... max. lauantaihin saakka ja tehtäisiin vähän puutöitä eli siivottaisiin liian tiheeksi kasvanutta risukkoa pois tontilta. Jonne saisi käydä uimassa mikäli kelit sallii ja skuuttailemassa Vääksyn keskustassa.
Tiistaina piti lähteä ihan rauhassa mutta kun Taijan kummitäti soitti että tuuli oli kaatanut koivun mökin päälle niin siitähän se vasta tohina alkoi... hyvästi rauhallinen lähtö :) ... ei auttanutta vaikka kuinka työnsin roskapussia suun eteen estämään hyperventilaatiota... kamat kasaan pikavauhtia ja Asikkalaan.
No... loppupeleissä tilanne ei ollut niin paha kuin alkuun luultiin. Kyseessä ei ollut pihalla seissyt iso vanha koivu, vaan pienempi, joka oli kaatunut suht pehmeesti rakenteita vaurioittamata harjan päälle.
Parin neuvoa antavan jälkeen kiipesin katolle pätkimään latvaa ja sen oksia niin pitkälle kuin uskalsin ja sen jälkeen karsin oksat pois rungosta tikkaiden avulla. Sitten pieni tuumaustauko ja naapurin vanhemman herrasmiehen suosituksesta rupesin pätkimään runkoa juuresta lähtien kunnes se oli melkein pystyssä. Sitten vain tuuppasimme loppulatvan eroon talosta. Katto ja rännit jäivät ehjäksi joten siinä mielessä homma meni hienosti.
Sitten pätkimme Ronin kanssa rungon saunapuun mittaisiksi ja keräsimme oksat yhteen kasaan odottamaan karsintaa. Jonne sai ekaa kertaa käyttää sähkösahaa ja pienen harjoittelun jälkeen sahasi ihan itse jo rungosta pätkiä... tosin pidin tietysti kättäni valmiina tarttumaan sahaan varmuuden vuoksi.
Illalla sitten vielä saunottiin ja sen jälkeen olikin aika tasaraha emännän viereen :) ... Aamulla kun heräsi niin kyllä taas tunsi että oli leikkinyt mystistä metsätyömiestä... kevyttä jäykkyyttä ilmassa... niin minulla kuin koirallakin näemmä :)
Jos sitten tänään pääsisi varsinaiseen asiaan eli tontin siistimiseen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti