Toiseksi viimeiset rajamuodollisuudet selvitetty ja juna lähti justiinsa Viipurista. On se vaan edelleenkin tehokkaan näköistä tuo Venäläisten tullitoiminta :)
Parin päivän pistokeikka Moskovaan alkaa olla ohi muutaman tunnin päästä. Matkaan siis lähdettiin lauantai iltapäivällä... yö oltiin junassa... sunnuntai päivä vietettiin aamusta alkaen Moskovassa ja juna takaisin Helsinkiin lähti sunnntai-iltana klo. yhdentoista pintaan. Nyt ollaan Viipurin ja Vainikkalan välillä ja vielä edessa Suomen rajatouhut jotka vanhan kokemuksen mukaan menevät tyyliin "passit kiitos ja hyvää matkaa".
Omatoimimatka meni loppupeleissä ihan hyvin. Sunnuntaiaamu alkoi kevyellä tunnin palloilulla Moskovan Leningradin asemalla kun ihmeteltiin mistä saa ruplia ja miten päästään Metroon. Asema oli remontissa ja siellä ei toiminut mikään ja meni hetki ennen kuin löydettiin viereinen Komsomolskajan asema, josta saatiin ruplia. Sitten kahville ja sen jälkeen ihmettelemään metrosysteemiä.
No, kysyvä ei tieltä eksy ja hetken päästä oltiinkin jo yllättäen matkalla kohti Kremliä lähinnä olevaa metroasemaa.
Kremli löydettiin... tosin takapihan kautta tultiin punaiselle torille :) Torilla oli valitettavasti jokin nuorisotapahtuma joten sinne ei päässyt mutta nähtiinpä kuitenkin Putinin kämppä ja Putinan lähikauppa :) ... siis ihan helvetin iso ja kallis ostoskeskus siinä torin laidalla. Edustettuna taisi olla kaikki maailman huippu muotimerkit.
Torlta matka jatkui kierrellen ja ihmetellen kohti Gorkin puistoa Reitti sinne meni kohtuu pitkän rakennusprojektin läpi. Puisto itsessään oli yllätys vaikka näimme siitä vain pienen osan. Kaikesta näki, että puisto oli Moskovalaisten hengähdyspaikka. Jengiä oli ihan pipona... lapset pelleilivät kastelulaitteissa... oli pyörien ja skeittien vuokrausta... ravintoloita jne. kaikkea mahdollista ja monet vain viettivät perheineen aikaa nurmikoilla ottaen aurinkoa tai pelaten jotain.
Koska päivän mittaan oli jo jonkin veran kävelty (+ pari pivaa)... päätimme lähteä jokiristeilylle Moskovan joelle. 25 egee/nokka ja sai istua paikallaan ihan rauhassa kaksi ja puoli tuntia ja näki itse asiassa tosi hyvin Moskovan ympäristön... ei huono valinta... varsinkin kun aurinko loimotti täydeltä terältä, joella kävi kevyt tuuli ja tarjoilu pelasi tarvittaessa. Joelta näki varmaan lähes kaikki merkittävimmät isot rakennukset, Moskovan liikekeskuksen, johon oli nousemassa nykyaikaisia uusia pilvenpiirtäjiä... Radisson SASin massivisen, varmaan korttelin kokoisen hotellin joka oli rakennettu johonkin vanhaan, historialliseen rakennukseen jne... katsottavaa riitti koko matkan ajaksi... + että otin vajaan puolen tunnin tirsat siinä ohi mennen :)
Jokiristeilyn jälkeen oli sitten tarkoitus mennä syömään jkoen rantaan mutta ylläripylläri... taas käteinen loppu... joten eikun pankkiautomaattia etsimään... ja ei ihan pikkunakki Moskovassa %¤&%¤¤. NO... automaatti löydettiin ja syömään päästiin... ravintolaan jossa hetki ihmeteltiin venäjän kielistä ruokalistaa ennenkuin kysyttiin palvelua på engelska... ei enää aivot taipunut tavaamaan kyrillisiä kirjaimia :)
Myöhäisdinnerin jälkeen lähdettiin pikkuhiljaa valumaan metroon ja takaisin Komsomolskajan asemalle ja sieltä edelleen Leningradin asemalle, jossa oltiinkin reilusti ennen Tolstoin lähtöä.
Matkan aluksi yhdet juomat ja ja sen myötä olikin aika tasaraha punkkaan. Tänä aamuna oli sitten herätys about kello 6.30, johon emäntä tokaisi aavistuksen vit******* tuneena että " mitä ne taas riehuu... minä nukun" :)
Pari huomiota tämän päivän Moskovasta... kaupunki oli yllättävän siisti ainakin niiltä osin keskustaa missä rullailimme. Itse asiasssa jalkakäytävillä ei näkynyt suuremmin edes tupakantumppeja ja siellä sun täällä oli oli siivoojia jotka sunnuntainakin siivosivat katuja. Toinen juttu oli se että englanniksi ei ole mitään informaatiota... ei metroissa ei ravintoloissa, ei missään.... ja ihmiset eivät juuri puhu englantia, ainakaan niissä paikoissa joissa sitä tarvitsisi. Harvakseltaan löytyi ihmisiä jotka puhuivat... kuten risteilykassa ja yksi random tyyppi Gorkin puistossa. Yksi asia mihin oli pirun vaikea tottua oli että lähes pienin seteli mitä kannatti käyttää oli tonnin lappunen... kaksi kaljaa oli 500 ruplaa ja vähänkin siihen päälle jotain oli vajaa tonni. pari annosta safkaa plus juomat ja tonneja meni kaksi, kaksi ja puoli, eli ei ihme että automaatilla käytiin kolme kertaa. Tosin... loppulasku kahdelta hengeltä päivän Moskovan seikkailulle oli vajaat 250 egeä josta 50 egeä meni jokiristeilyyn, ettei nyt ihan katastrofi kuitenkaan... ja suht maltillisesti elettiin että jaksettiin kävellä ja nähtiin kaupunkia :)
Seuraavana sitten sopivassa raossa on vuorossa laivaristeily Pietariin ja sieltä omatoimimatkailuna Sotsiin... saa vähän puuhaa tuolle kotimaiselle matkanjärjestäjälle... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti