sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikonlopputouhuja...

Perjantai-ilta oli poikkeuksellisen rauhallinen... kolme pe-olutta... vähän tv:tä ja noutaja taisi tulla jo ennen puoltayötä... taisi torstai illan "virman piikkiin" iltamat vielä painaa vähän takaraivossa.

Lauantaina kävin pikaisesti katsomassa Puffet Cupissa yhden Ronin säbäpelin jonka pojat voittivat. Siinä pelissä kundi teki kaksi maalia ja koko turnauksessa yhteensä viisi maalia neljässä pelissä. Oli kyllä hauska katsoa sitä riemua tehdyn maalin jälkeen pitkästä aikaa.

Päivän virittelin sitten "virman" demokameraa keittiöön ja sen softaa... että pääsee katsomaan mitä mamma puuhaa kun isäntä on työreissulla :) ja illalla lähdettiin Taijan kanssa vähän Vanhan Kellariin harjoittelemaan noloja tilanteita... ja ihan suht bueno meni... pari oluen jälkeen kehtasi kävellä emännän perässä ihan kohtuullisesti :) Illan päätteeksi käytiin Jaskan Grillillä perinteisesti  ulkoruokailussa ja sitten bussilla himaan... ihan hauska ilta

Tänään hain Ronille Nöykkiöstä "uuden" fillarin. Matkaan tarttui käytettynä Nakamuran crossari... ikäisekseen hyväkuntoinen pyörä Ronin käyttöön 110 eerolla. Saa nähdä kauanko pysyy ehjänä.

Tänään pitäisi kai vielä vaihtaa suvigummit paskafoorttiin ja kai tossa muutakin puuhaa on... jos vaikka löytyisi K-Raudasta jotain jolla käsitellä noi kesäkalusteet niin voisi laittaa terassin käyttökuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti